Yhdistyksen alkutaival

Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistys ry on perustettu 2002 ja päätavoitteeksi on silloin otettu vammais- ja pitkäaikaissairausjärjestöjen yhteistoiminnan edistäminen. Aikaisemmin järjestöjen yhteistoimintaa varten oli ollut rekisteröimätön Vammaisjärjestöjen neuvottelutoimikunta. Sen toiminta päättyi KVY:n toiminnan alkaessa virallisesti 2004. Neuvottelutoimikunnan toimintaa jatkoi KVY, jonka käyttöön myös Neuvottelukunnan rahavarat siirrettiin.

Ensimmäisinä toimintavuosina toiminnan painopiste oli kunnallisen päätöksenteon seurannassa ja esityksissä vammaisten olojen parantamiseksi. Vuonna 2005 käynnistettiin Vammaispalveluiden kehittämishanke, jonka tavoitteena oli yhtenäistää palveluiden saatavuus asuinpaikkakunnasta riippumatta. Kaikki toiminta tapahtui vapaaehtoisvoimin ja hyvin pienin käyttövaroin.

 

Toimitila Veturista Porukkataloon

Yhdistyksen puheenjohtajana on alusta saakka toiminut Keijo Kaskiaho. Kaskiahon periksi antamattoman työn ansiosta KVY pääsi muuttamaan vuoden 2005 lopulla Pohjolatalon vuokrattuihin tiloihin. Tilat oli ennen muuttoa remontoitu yhdistyksen tarpeita vastaaviksi. Tilojen nimeksi päätettiin Toimitila Veturi ja samoihin tiloihin sijoittui useita valtakunnnallisten vammaisjärjestöjen aluetyöntekijöitä. Vammaisjärjestöjen yhteistoiminta sai uutta puhtia ja jäsenmäärä kasvoi tasaisesti. Toimitila Veturi tarjosi oivalliset tilat jäsenjärjestöille kokoontua ja toimia.

Vuonna 2017 Kouvolassa alkoi Porukkatalon kehittäminen ja KVY oli alkumetreiltä asti mukana kehittämistoiminnassa. Kun selvisi, että KVY:llä on mahdollisuus vuokrata Porukkatalon ensimmäinen esteetön kerros omaan toimintaansa, tehtiin päätös koko toiminnan siirtämisestä uusiin tiloihin. KVY on aloittanut virallisesti toimintansa Porukkatalolla 1.1.2018. Porukkatalolla yhdistyksen käytössä on toimintaan erinomaisesti soveltuvat tilat joita on vielä muutettu vammaisjärjestöjen toimintaan soveltuviksi. Porukkatalon hyöty näkyy jokapäiväisissä toimissa, kun saman katon alle ovat muuttaneet niin kaupungin työntekijöitä kuin useita eri yhdistyksiä ja seuroja.

 

STEA tukee kehittämisprojektia

Vertaistoiminnan ja yhteistyön kehittämisprojekti 2008-2010 oli KVY:n ensimmäinen Sosiaali- ja terveysjärjesöjen avustuskeskus STEA:n (entiseltä nimeltä Raha-automaattiyhdistys RAY) tukema hanke. Hankkeessa koulutettiin vertaistoimijoita ja järjestöosaajia ja hankkeen ansiosta yhdistyksiin oli mahdollista palkata työntekijä. Järjestösuunnittelijan nimikkeellä aloittaneen työntekijän tehtävä oli kehittää ja viedä KVY:n toimintaa eteenpäin.

Hankeohjelman mukaisesti projektin tarkoituksena oli lisätä Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistyksen jäsenyhdistysten toiminnan monipuolisuutta ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Hankkeen aikana pyrittiin luomaan pysyvä järjestelmä vertaistoiminnalle. Eri vammaisjärjestöjen vapaaehtoisille toimijoille järjestettiin vertaistukikoulutusta ja myöhemmin myös tukihenkilökoulutusta. Tavoitteena oli vertaistoiminnan avulla helpottaa vammaisten ja heidän perheiden arkea ja parantaa heidän asemaansa.

 

Toiminta vakiintuu ja laajenee

Projektin lähestyessä loppuaan todettiin yhdistyksissä tarve jatkaa aloitettua työtä. KVY:llä oli tarve ja halu kouluttaa edelleen sekä vertaistukijoita että jäsenjärjestöjen vapaaehtoistoimijoita. Lisäksi haluttiin toiminnalle rakentuneita puitteita, jotka helpottivat yhteistyötä huomattavasti. Edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi KVY:n hallitus päätti hakea STEA:n kohdennettua toiminta-avustusta vuoden 2011 alusta alkaen.

STEA on myöntänyt KVY:lle 2011 lähtien Ak-avustusta seuraavaa  käyttötarkoitukseen:

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden vertaistuen laadun ja saatavuuden parantaminen sekä vammaisjärjestöjen toimintaolosuhteiden säilyvyyden ja kehittämisen turvaaminen.

Kohderyhmänä ovat KVY:n jäsenyhdistysten aktiivit, erityisesti puheenjohtajat, sihteerit ja muut vastuuhenkilöt.

Toimintamuotoina ovat vapaaehtoisten tukeminen toiminnan tavoitteiden mukaisessa toiminnassa järjestämällä tapaamisia, matalan kynnyksen kohtaamisia ja vertaistoimintaa.

Voimavarojen lisääntyminen on monipuolistanut toimintaa ja jäsenmäärä on lisääntynyt. Lisäksi KVY:n vaikutusmahdollisuudet ovat parantuneet.

 

 

Kouvolan Vammaisjärjestöjen Yhdistys ry KVY
Porukkatalo 1. krs.
Savonkatu 23
45100 Kouvola